25.03.2006, Oulun karsintaturnauksen ennakkonäkymät
Voi ihanaa, pääsemme ihan Urheilutalolle pelaamaan. Viimeisen kerran Madame saa kurkistaa kristallipalloonsa tälle kaudelle. Kokonaiset kolme peliä pelataan jo toista viikonloppua putkeen, mutta ei tunnu missään. Eipä. Meiltäkään ei pitäisi juuri muita puuttua kuin rahastonhoitajamme, joka on lentänyt kaukomaille. Tässä vaiheessa voinee kysyä että kenen rahoilla?
Aloitamme aamukymmenissä Liminkaa vastaan, joka siis sijoittui meidän lohkossa toiseksi. Takaan, että siinä juoksun juhlassa ja toivottavasti ei viimekertaisen kohtaamisen narinassa, herätään mekin päivään. Kovin on sameana pallo nyt. Tarkoittaakohan se OSBL1 ensimmäistä häviötä? Sen täytyy tarkoittaa sitä. Voi. 2-4 Liminkaan pisteet. Se on nyt siinä tuo. Rehellisenä ihmisenä Madame ei voi vääristää kirjoituksiaan eikä näkyjään. Mutta Madame haluaa korostaa, että näyt eivät ole aina pitäneet kutiaan.
Sen sijaan kahdesta muusta joukkueesta ei ole mitään tietoa minkälaisia ovat. Narisevatko, juoksevatko, heiluvatko vai esittävätkö jopa jonkin sortin peliä. Se jää nähtäväksi miten Seinäjoen peliveljien II-joukkue pistää meille kampoihin. 6-1 on sen pelin tulos. Nyt siis meille. Samoilta kulmilta tulee Nurmon Jymy. Vai onko se ees Nurmon Jymy? Madamekaan ei tiedä, onko lyhenne NJ tuo vai kenties Nuoret Juipit tms. No silti 4-0 peli meille ja illan päätteeksi saunaan.
Kaikista kiinnostavimmat ja tärkeimmät kysymykset on vielä ilmaan heittämättä. Kuka kerää Muffarit kotiin peleissä? Kellä on siis suupielet tomusokerissa ja sitruuna täytteet rinnuksilla? Saako Madame jo varmana pitämänsä parhaan pelaajan palkinnon ensimmäisessä pelissä? Jos haluat tietää kuka on mystinen Madame, niin tule klo 11 katsomaan. Tunnistat Madamen uudesta urheilukassista olalla, jossa on vielä sisältöäkin (parhaan pelaajan palkinto). Niin ja jos näet tomusokerilla ja sitruunatäytteellä kuorrutetun OSBL1 pelaajan, niin voit ottaa häneltä loput muffarit pois ja syödä ne itse. Teet meille palveluksen. Avainsanat siis: klo 10, 14 ja 17.
05.02.2006, Kuusamon turnauksen ennakkonäkymät
Kevään ja kauden viimeinen tosi pitkä reissu olisi meillä edessä. Kyllä se alkaa jo reilu 200 km
tuntua jo tosi pitkältä. Niin se maailma menee mallilleen. Ei sitä nuoruudessa olisi kuin ehtinyt tuossa ajassa riisua päällysvaatteet bussissa tuollaisella matkalla. Mutta joo, Kuusamo olisi siis viikonlopun määränpäänä. Iloisesti ja sulassa sovussa käymme matkahan kaikki kolme joukkuetta: me, OSB2 ja Merikosken tulevaisuus.
Ensimmäisenä vastaan meillä asettuu juuri ensin mainittu, rakas sisarpuolemme, OSB kakkonen. Viimeksi heillä ei ollut nokankoputtamista meitä vastaan, vaan aika selkein numeroin, 1-6, sinetöimme voittomme. Mutta miten käy tällä kertaaKristallipalloa tuijotellessa tulee vain näkymät 4-0 eteeni. Onko se sitten se tulos, jää tietenkin nähtäväksi. Ja melkein tavaksihan on muodostunut nyt se, että jos lukemat taululla on kristallipallossa jo nähdyt, tulee päälle kielto tehdä maaleja. Eli siis käsitittekö, jos eka erässä on 3 minuutin jälkeen peli meille 4-0, niin loppu sitten pelataan varman päälle. Avopaikat suditaan ohi, yli ja ali (vaikka toki se onnistuu meiltä myös ilman käskyä J) jne. Ei, leikki leikkinä. Pelistä voi tulla hankalakin. Ei pidä yhtään aliarvioida heitä. Eikä me niin tehdäkään, ei tietenkään.
Toiseen peliin tulee Madamen mielivastus Niitto-Miehet. Sarjan paras joukkue. Siis niinkö ehkä meidän jälkeen, kuitenkin. Nyt on varmasti aika tiukka ja tasaväkinen peli tiedossa. Ja lattiakin kuulostaa olevan tahmaisempi, joten kaiketi voimme olettaa, että he pysyvät pystyssä paremmin kuin mitä viime kohtaamisessa.
Sanoisinko yllätysvetona tähän, että tasapeliä olisi tiedossa. Se mitkä numerot tulee, niin katsotaan sitten itse pelin aikana. Voitte muuten tulla katsomaan, jos kiinnostaa. Vietätte rentouttavaa sunnuntaita, hyvien pelien ja vaikkapa kylpylän palveluista nautiskellen. Eikö kuulosta ihanalta.
Ja lopuksi vielä viisaus matkan varrelta:
Ei virtaa, ei venhettä, ei sanoja, ei tekoja. Vain myrskyn silmä, ilman airoja.
-tuntematon soutaja-
21.1.2006, Oulun turnauksen ennakkonäkymät

Huh huh, ei voi tällä hetkellä ainakaan noilla sanoilla edetä elämässä eteenpäin. On sen hyytävää tuolla ulkona. Siltikin se on aivan mukavaa. Ilmastonmuutokset eivät ole aivan vieneet meiltä vielä talvea. Sitä paitsi Madame odottaa kovin, että joki jäätyisi, silloin pääsisi uuden harrastuksen pariin suoraan kotiovelta.
Taas sitten meidän pitäisi pelata. Ihanaa, että pelit ovat jälleen kotona, kotisalissa (mikähän se meillä itse asiassa onkaan). Ensimmäisenä vastaamme asettuu Kemin ylpeys Sastamolo, Sastis. Hmm, mitähän tästä oikein sanoisikaan, varsinkin edellisen kohtaamisen perusteella. No, sanotaan että kiva kohdata jälleen, he jaksavat tsempata loppuun saakka, vaikka tilanne voi näyttääkin hieman epätoivoiselta. Mutta koskaan ei saa lopettaa ennen kuin kongi kumahtaa. Näinhän se menee. Madamen kristallipallo näyttää selkeät numerot 5-1 kotijoukkueelle. Yksi maali lipsahtaa heti alussa, muttei se siis tule kipsaamaan joukkuettamme.
Heti perään, tunnin tauon jälkeen, päivän toiseen peliin tulee vastaan Kuusamon pallo-karhut vai pittääkö se kirjottaa Kuusamon Pallo-Karhut. En tiiä, enkä ota siitä selvää. Miten se onkaan kristallipallo niin sumeana,edellinen kohtaaminen päättyi meille 4-1. Madame ei tainnut itse olla paikanpäälle todistamassa tapahtunutta. Tämä onkin piirun verran hankalampi arvioida. Vähäisen hengähdystauon takia, ennustan siitä meille vaikeaa peliä. Emmeköhän kuitenkin vie pisteet kotiin numeroin 4-3. Eli jännäksi menee. Siis, tulisitko katsomaan? Siis, juuri sinä.
Linnanmaan liikuntahalli klo 14 ja 16. Nähdään siellä!
Linnanmaan liikuntahalli klo 14 ja 16. Nähdään siellä!
Lopuksi katkelma Eino Leinon runosta, Talviyö
"hyv´on hyyssä linnun olla,
ihanampi ihmisen,
armas Suomen suvannolla
ailakoida aatosten.
Eipä polta päivän helle"
ihanampi ihmisen,
armas Suomen suvannolla
ailakoida aatosten.
Eipä polta päivän helle"